tiistai 5. syyskuuta 2017

Leirihöpinöitä 1-3.9.2017

Perinteinen kennelleiri pidettiin Nuorisokeskus Marttisilla Virroilla syyskuun ekana viikonloppuna.  Paikalla oli n. 20 innokasta leiriläistä ja koiria hiukka enemmän.  Ihan kaikki eivät olleet kasvattejani, mutta se ei tahtia haitannut. Pää-asia että saatiin ihan huikea leiri aikaiseksi.  Sää oli koko leirin suosiollinen, suorastaan loistava sen edellisen viikon sateitten jälkeen.  Ohjelmassa oli lauantaina agilityä Sari Heinosen valvovien silmien alla,  tokoa Maiju Ojamiehen koutsatessa ja jälkien sekä metsä että pelto, Sabina Lähteenmäen ja Raimo Tonin luotsatessa niitä.  Sunnuntaina oli pari tuntia omatoimiaksaa ja noita muita lajeja lisää.  Mitään isompaa ongelmaa ei tullut, jos ei oteta kahta autorikkoa lukuun ja yksi "naarmu" sormessa.  Onneksi niistäkin selvittiin!
Suurkiitokset kaikille ihanille leiriläisille!  Vaikka ensin näytti siltä että emme saa leiriä aikaiseksi mutta onneksi perinne ei katkennut.  Ensi kesänä leiriaika on jo varattuna elokuun viimeiselle viikonlopulle 24-26.8.2018.  Tilaa on n. 24 leiriläiselle.  Toivottavasti tavataan näissä merkeissä myös ensi vuonna. 
Alla olevan kuvan on ottanut Markku Pajulahti!



Agilityporukka radan suunnittelussa ja rakennushommissa!
Nämä toimintakuvat on ottanut Outi Toni. 


 Mira ja "Demo"  Briskness Heed My Warning on vielä pirteässä kunnossa.  Ikää kuitenkin kohta 10 vuotta.
Noora ja "Jeri"  Br. Pink Floyd
Jeri











 Markku ja "Sharma" Br. Roxette  kouluttaja Maiju Ojamiehen opastamana tokoilemassa.
Pelttarin Heli tuli vahvistamaan leirivahvuutta koiransa kanssa.

Reenataan Elvin kaa vähän henkilöryhmää kun on koe tai oli koe viikon päästä tästä tilanteesta.










 Jeri vauhdissa agilityssä.
"Meea"  Br. Noisy Nellie rimaa hipoen yli!
Tuija ja "Touko" Br. Quarterback peltojäljellä Raimo Tonin opastamina.











 "Sheila" Br. Paparazzi  vauhdissa!













"Hugo" Br. Nota Bene pujottelee!












Susanna ja "Kuro" Br. Not Guilty aksassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti