torstai 26. marraskuuta 2020

Saimin pentusuunnitelma!


Valitettavasti Saimin pentusuunnitelmat siirtyy eteenpäin eli alkuvuodesta ei ole tulossa pentuja. 

Kuten kuvasta näkyy, Saimikin on hieman pettynyt tästä mutta ei voi mitään.  

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kirsikat kakkuun!

22.11.2020

Tänään se sitten tapahtui!  Jerikosta & Briskness Jack Daniel's tuli IFH-KVA  eli   erikoisjäljen käyttövalio pistein 98.  Jeriko on myös agility ja tokovalio.  Nyt siis kolmoisvalio! 

Olen iloinen että se tapahtui vielä tänä vuonna sillä Jeriko täyttää reilu 2 viikon kuluttua jo 11 vuotta. 

Sabina vaihtoi pari vuotta sitten metsäjäljen tähän erikoisjälkeen ja tulosta alkoi kohta tulemaan.  

Sabina on kyllä intohimoinen treenaaja, hattua nostan kyllä ja arvostan tuota työn määrää mitä hän koiriensa eteen tekee. 

PALJON ONNEA SABINA JA JERIKO! 💓💓💓

Tänään Ojangon aksakisoissa Saimi & Briskness se on siinä ja Tiina olivat kahdesti radalla tositoimissa. Molempiin ratoihin mahtui yksi 5:nen.  Hassua sinänsä että molemmat virheet tulivat ihan samassa paikassa.  No sijoitukset olivat 3.s ja 4.s. Näin ekaa kertaa Saimin radalla ja oli kyllä upeaa katsottavaa. Oli todella pienestä kiinni.  

Myös Elvi ja Marika olivat tänään radalla. Ekalta radalta tuli useampi virhe mutta hypärillä vain yksi joka Marikan mielestä oli hänen oma moka. Niinhän se useasti on että ohjaaja jotenkin sotkee koiran kuviot omalla sooloilullaan.  Mutta upean näköistä menoa oli heilläkin.  

Paljon onnea molemmille!

lauantai 21. marraskuuta 2020

Vilmalle ja Manulle alo 1.s tulos

Lahti 21.11.20
 
Toko alo tuomari Kaarina Pirilä


Tänään Lahdessa ihan ensimmäisissä tokokokeissa vasta 16 vuotias Vilma Tervonen ja puolet nuorempi, 8 vuotias Briskness Larry Guitar "Manu" tekivät upean tuloksen 191 pistettä sij. 1/18 ja KP.

💖😃💖

Paljon paljon onnea molemmille.





sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Vihdoinkin!

Lohja 15.11.2020 

Tänään Marika ja Elvi kisasivat Lohjalla agi 1 pikkumaksiluokassa ja tekivät vihdoinkin sen komean nollan.  Onhan se ollut monen monta kertaa harmittavan lähellä mutta nyt osuivat samalle radalle yhtaikaa ja tulosta tuli. PALJON ONNEA ELVI JA MARIKA!💓💓💓


Tiina ja Saimi aloittivat myös kisauransa agilityssä ja ohjaajalle iski kunnon kipinä.  Tällä kertaa ei tulosta vielä tullut mutta hauskaa kuulemma oli.  Nyt onkin kova kisakalenterin räplääminen Tiinalla ja heti ensi viikonlopuksi jatkoa.  

Nonnu ja Vida olivat rallykisoissa mutta jotain sekoilua siellä tuli ja -16 pistettä joten ei jatkoa valiokelloon.  Mutta hienosti silti.  

Onnea molemmille!

maanantai 9. marraskuuta 2020

Oulusta kuuluu kummia!

                                                                                                                     Oulu 8.11.2020 

Oulussa kisattiin eilen Pohjois-Pohjanmaan piirimestaruuskisoissa ja se olikin ihan huippua kasvateilleni.

Sonja ja Hulda puolestaan olivat joukkuekultaa voittaneessa Oulun seudun KAS ry:n pikkumaksijoukkueessa kahden vesikoiran joukkuekaverina.  

Henna ja Likka saivat 2 nollarataa.

Ihan mahtavassa tikissä on molemmat koirat ja myöskin ohjaajat!

PALJON ONNEA MOLEMMILLE!

Olen teistä todella ylpeä! 💓💓💓


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Kuulenko kellojen kilinää?

31.10.2020

Tänään oli taas upea päivä kasvateillani. Ylöjärven rallytokokisoissa Vidalle & Br. Sehän on selvä ja Mallalle & Br. Meredith upeat pisteet 97 ja 95. Näin ollen molemmat käynnistivät valiokellon.
PALJON PALJON ONNEA MOLEMMILLE!
💓💓😀💓💓

Kasvattaja on hyvin iloinen!😀